ASUKKAIDEN ÄÄNI!

Parrikaadi.net sivusto on perustettu edistämään meidän vuokralla-asujien asiaa, puolustamaan oikeuksiamme ja toimimaan asukkaden edunvalvojana.

Seppo Korhonen
www.parrikaadi.net
seppo@parrikaadi.net

Seppo Korhonen                  www.parrikaadi.net                  seppo@parrikaadi.net

   

MUSTA LAATIKKO

TEEMA: MOUKKAMAISUUS 

 

Mustaan Laatikkoon ovat joutuvat ”pahikset” ja ilmiöt, jotka ovat aiheuttaneet, tai ovat omiaan aiheuttamaan onnettomuutta. Siksi ne ovat tallentuneet Mustaan Laatikkoon.

Kuten toisaalla tällä kotisivulla kerrotaan, on kaupungin omistaman vuokra-asuntoyhtiön Lahden Talojen johto joutunut vuoden inttämisen jälkeen myöntämään tytäryhtiössään Lahden Asunnoissa tapahtuneen asuntojen korjausrahojen väärinkäytön. Samaan aikaan vuosi sitten, kun se joutui poliisitutkinnan paineessa palauttamaan uudisrakentamiseen sijoitetut asuntojen korjausrahat perusparannushankkeeseen, se alentui yhtiön lehdessä Asukasviestissä hupiklubin (asukashallitus) välityksellä henkilökohtaiseen parjaukseen. Syynä oli se, että vuokralaisena olin vaatinut asian selvittämistä ja korjausrahojen palauttamista.

Nyt kun totuus on tullut ilmi, olisi vähintäänkin kohtuullista, että toisaalla tällä kotisivulla esillä oleva vastineeni olisi julkaistu yhtiön propagandalehdessä, jota irvokkaasti asukasviestiksi nimitetään. Olin jo sopinut lehden toimituksen ja toimittaja Teija Horpun kanssa lyhennetystä vastineesta, jonka yhtiön toimitusjohtaja päätoimittaja Juhani Jokelainen torjui seuraavin kirjallisin perusteluin;

Asukasviesti ei julkaise vastinettasi. Perustelu: Vastinepyyntö, jonka lähetit 11.1.2011, on noin vuoden myöhässä. Jutun, jolle haluat vastineen, ilmestyi Asukasviestissä tammikuussa 2010. Sen jälkeen on ilmestynyt kaksi numeroa ennenkuin pyydät vastinetta. Terveisin Juhani Jokelainen.  

Kuka uskoo että Jokelainen olisi tuoreeltaan ”syyttömänä” julkaissut vastineeni, kun hän ei nyt sitä syyllisenäkään tee. Jokainen voi muodostaa asiasta oman käsityksensä. Parrikaadi luonnehtii Jokelaisen menettelyä sen verran moukkamaiseksi, että hän pääsee tällä Mustaan Laatikkoon.

 

Aiemmin:

HUPIKLUBIN EVANKELJUMI

Mustaan laatikkoon on tällä kertaa joutunut yllättävä taho, Lahden Asuntojen asukashallitus, josta on sen saamattomuuden ja suuntautuneisuuden vuoksi muodostunut pelkkä Lahden Talojen hupiklubi. Kun sen tehtäviin kuuluisi asukkaiden yhteistoiminnan ja aktiivisuuden parantaminen, sekä asukasdemokratia-asioiden ja asukastoimikuntien esille nostamien asioiden käsittely, on se viime vuodet tyytynyt puuhastelemaan parveketupakoinnin, lenkkisaunojen, pihatalkoiden ja omien huvitusten parissa. Tämä sopii mainiosti yhtiön sikariportaalle, eli toimitusjohtaja Juhani Jokelaiselle, hallintojohtaja Pertti Merenluodolle ja isännöintipäällikkö Matti Koskiselle, jotka istuvat asukashallituksessa sen täysivaltaisina jäseninä! Onko niin että herrat vievät, puheenjohtaja Anna-Maija Martikainen myötäilee ja muut vikisee?

Muuhun johtopäätökseen ei hupiklubin julkaiseman ”joulun evankeljumin” perusteella voi päätyä. Keljumissa, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Lahden Talojen kotisivuilla, antoi sikariporras itselleen synninpäästön asuntojen korjausrahojen käytöstä sekä korkokiskonnasta, tuomiten samalla yhden asukasaktiivin lähestulkoon kadotukseen hänen toimeliaisuutensa vuoksi.   Olisi kiinnostavaa tietää miten hupiklubin asukasjäsenet selittävät naapureilleen sen millä perusteella he julkilausumassa hyväksyivät kaupungin ja yhtiön johdon käyttöönottaman korkoaseen käytön vuokrankororotusautomaattina? Tällä menetelmällä vuokralaisilla maksatetaan vuokrissa aravavuokralain vastaisesti asuntojen uustuotanto!

 

 

Seppo Korhonen             www.parrikaadi.net               seppo@parrikaadi.net