Parrikaadi.net sivusto on perustettu edistämään meidän vuokralla-asujien asiaa, puolustamaan oikeuksiamme ja toimimaan asukkaden edunvalvojana.
Seppo Korhonen
www.parrikaadi.net
seppo@parrikaadi.net
Parrikaadi.net sivusto on perustettu edistämään meidän vuokralla-asujien asiaa, puolustamaan oikeuksiamme ja toimimaan asukkaden edunvalvojana.
Seppo Korhonen
www.parrikaadi.net
seppo@parrikaadi.net
NATO-NARKOMAANIEN DIPLOMATIA TULEE KALLIIKSISunnuntai 5.9.2010 klo 17:35 - Seppo Korhonen Italian ”politiikan jeesus”, kuten Berlusconi on itseään kutsunut, on tunnettu maailmalla mitä omituisemmista tempauksista ja möläytyksistä. USA:n presidenttiä hän on luonnehtinut ”nuoreksi, komeaksi ja ruskettuneeksi”. Meidän suomalaisten omanarvontuntoa hän on loukannut haukkumalla sapuskojamme toteamalla, että ”olen ollut Suomessa ja joutunut sietämään suomalaista ruokaa, joten pystyn tekemään vertailuaja”. Tällaisella nälvimisdiplomatialla Berlusconi torpedoi varmana markkinoidun EU:n elintarvikeviraston Suomelta. Osataan sitä Suomessakin. Nato-riippuvuutta poteva kokoomusministerien troikka on viimeaikoina kunnostautunut Venäjä, Venäjä, Venäjä –tölväisyillään. Kyseenalaistaessaan Venäjän suurvalta-aseman hekään tuskin kuvittelevat sillä horjuttavansa naapurimaan taloutta, sekä pyrkimystä heikentää USA:n hegemoniaa maailman poliisina ja haavetta useampinapaisesta maailmasta. Sitävastoin suomalaiselle teollisuudelle ja sen myötä tuunareille ”kukonpoikien” ulostulo voi tulla puutullien ja menetettyjen elintarvikekauppojen muodossa turhan kalliiksi. Näiden Nato-narkomaanien diplomatian tarkoitusperät lienevät kuitenkin paljon ”uljaammat” kuin maamme kansallisten etujen ajaminen. Tämän ulkoministerimme vahvisti omalla tuhahduksellaan, että suomalaisessa keskustelussa on kaksi kiellettyä mustaa pistettä, Venäjä ja Nato. Tämä rinnastus kertoo sen, että kansalaisten Nato-kielteisyyteen tuskastuneet oikeistopoliitikot ovat harkitusti avanneet talvi- ja jatkosodan hengessä uuden rintaman taistelussa maamme Natottamisessa. Tähän suunnitelmaan sopivat hyvin myös miljardien asehankinnat ja asuntojen kaukolämpönä käytettävän maakaasun verotuksen viisinkertaistaminen. Natoriippuvuuteen perustuva stupid-kataisen uusi ulkopoliittinen linja tulee kansalaisille luvattoman kalliiksi. |
|
Avainsanat: Stupit-Kataisen uusi ulkopolitiikka |