Parrikaadi.net sivusto on perustettu edistämään meidän vuokralla-asujien asiaa, puolustamaan oikeuksiamme ja toimimaan asukkaden edunvalvojana.
Seppo Korhonen
www.parrikaadi.net
seppo@parrikaadi.net
Parrikaadi.net sivusto on perustettu edistämään meidän vuokralla-asujien asiaa, puolustamaan oikeuksiamme ja toimimaan asukkaden edunvalvojana.
Seppo Korhonen
www.parrikaadi.net
seppo@parrikaadi.net
"OIKEA TIETO" OSOITTAUTUIKIN VÄÄRÄKSISunnuntai 13.3.2011 klo 11:34 - Seppo Korhonen, asukasaktiivi Vuosi sitten jätin poliisille tutkintapyynnön Lahden Asuntojen korjausrahan käytöstä yrityksen muuhun bisnekseen. Pian yhtiön asukashallitus hyväksyi pikkujoulussaan kannanoton missä meikäläinen asetettiin epäilyttävään valoon. Väitettiin että olen saanut yhtiön budjettitorilla ”oikeat tiedot”, jonka mukaan korjausrahan sijaan asuntojen uustuotantoa olisi rahoitettu mm. oman pääoman korkotuotolla. Tiedote julkaistiin ESS:ssa ja Uusi Lahti-lehdessä 9.12.2009. Koska asia on nyt saanut uuden käänteen ja ”oikeat tiedot” ovat osoittautuneet vääriksi, katson kohtuulliseksi että lehdet julkaisevat tämän minun vastineeni.
Tapahtumien kulku asiassa on ollut seuraavanlainen. Yhtiön hallitus päätti elokuussa 2008 sijoittaa omana pääomana 380 000 euroa korjauseuroiksi kutsuttuja korjausvarauksia Lanssikadun asuntojen uustuotantoon. Nostettuani kissan pöydälle tekemällä tutkitapyynnön asiasta, joutui yhtiön johto vuosi sitten joulukuussa, pari viikkoa em. tiedotteen julkaisun jälkeen, muuttamaan korjausrahapäätöstään. Korjausrahat palautettiin oikeaan käyttötarkoitukseen, eli Myllyojanpuiston II-vaiheen perusparannukseen. Kun aiemmin yhtiön johto kiisti jyrkästi korjausrahan käytön Lanssikadun hankkeeseen, selittää se nyt jälkikäteen pääomasijoituksen olleenkin lainaa. Saman selityksen antoi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n kehityspäällikkö poliisitutkinnan uusintakierroksella viime heinäkuussa. Tosiasia on, että jos olisin jättänyt asian hoidon yhtiön johdon ja sitä myötäilevän asukashallituksen varaan, olisi korjauseurot hautautuneet lopullisesti Lanssikadun monttuun.
Vuokralaisten kannalta asiassa kävi loppujen lopuksi kuitenkin hyvin. Jos aihetta ei enää ilmene, voidaan asian julkinen käsittely puolestani päättää ja keskittyä uusien uhkien torjuntaan. Tällainen on mm. kaupungin päättäjien suunnitelma kaataa Lahden Konserttitalon miljoonavelat ja kymmeniä miljoonia kustantava remontti Lahden Talojen kautta vuokralla-asujien niskaan. Tämä tapahtunee pumppaamalla Lahden Asuntojen vuokratuottoja emoyhtiölle hallintopalvelujen hintaa ja katetuottoa korottamalla, sekä kiskomalla omalle pääomalle nykyistäkin korkeampaa korkoa. |
|
Avainsanat: Korjausrahat |