Parrikaadi.net sivusto on perustettu edistämään meidän vuokralla-asujien asiaa, puolustamaan oikeuksiamme ja toimimaan asukkaden edunvalvojana.
Seppo Korhonen
www.parrikaadi.net
seppo@parrikaadi.net
Parrikaadi.net sivusto on perustettu edistämään meidän vuokralla-asujien asiaa, puolustamaan oikeuksiamme ja toimimaan asukkaden edunvalvojana.
Seppo Korhonen
www.parrikaadi.net
seppo@parrikaadi.net
"SUURIN KUSETTAJA"Keskiviikko 15.2.2012 - Seppo Korhonen Lahden Green City ohjelmaan liittyen Lahden Taloissa on käynnistynyt Suurin pudottaja –vedensäästökilpailu, jonka tavoitteena on vähentää tämän vuoden aikana asuntojen vedenkulutusta 10 prosenttia hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Tämän sinänsä hyvän tavoitteen yhtiön johto on jo edeltäkäsin onnistunut pilaamaan kuittaamalla itselleen siitä saadun hyödyn. Vaikuttaa siltä, että Suurin pudottaja –kisan rinnalla yhtiön norsunluutornissa Mariankadulla on samanaikaisesti käynnissä ”Suurin kusettaja” –kisa. Menneiden vuosien perinteitä kunnioittaen asukkailta ”omakustannusvuokrina” kerätyillä rahoilla järjestetään yhtiön herroille ja alaisille huippukivaa tekemistä, palkintona ”hyvästä tuloksesta”. Vuokralaiset joutuvat nyt kustantamaan toimitusjohtaja Juhani Jokelaisen gryndereiden etujärjestön Raklin edustajana (!) tekemän Kiovan matkan. Olisi mielenkiintoista saada asiantuntijan laskelmat siitä kuinka monta litraa me asukkaat joudumme säästämään puhdasta vettä johtajamme kerosiininkatkuinen hiilijalanjäljen putsaamiseen. Entä monikymmenpäisen suorittajaportaan Oslon matkan synnyttämien hiilijalanjälkien peittelyyn. Joka tapauksessa vuokralaisten säästämät litrat lorottavat Mariankadun pyttyyn, josta ne kierrätetään kerrotulla tavalla ja ylimääräisin bonuksin ”hyötykäyttöön”. Jos ”Suurin kusettaja” –kisan pisteet em. tapauksessa menevät toimitusjohtaja Jokelaiselle, pääsee yhtiön hallintojohtaja Pertti Merenluoto vuokratalojen budjettivalmistelun osalta ainakin pistesijoille. Asukailla maksatetaan tämän vuoden vuokrissa laittomasti vesimaksuissa 8 prosentin korotusta, vaikka Lahti Aqua ei kyseistä korotusta toimeenpannutkaan. Kuka voi luottaa siihen, että Jokelaisen poppoo hyvittää ylimääräiset vuokrat vuokralaisilleen ensi vuonna, sillä eihän edes tilintarkastajat puuttuneet aikanaan korjausrahojen väärinkäyttöönkään. Seppo Korhonen, asukasaktiivi |
|
Avainsanat: Lahden Talot |